Tänään mun yliopistokupla meinasi puhjeta lopullisesti. Kuplani sisälle eivät pahat asiat kiiri. Paitsi tänään kiiri. Halvatun kännykkä, ilman sitä värkkiä olisin luultavasti saanut elää omassa pikkukuplassani taas muutaman tunnin pidempään.
Hetken oli vaikea mennä huomenna kouluun, mutta äsken päätin ettei meidän luennoilla mitään tapahdu. Puhun siis tietenkin tapaus Kauhajoesta, josta tulikin mun sanavääntelykoneessani tapaus Kauhujoki.
Tahtoisin nostaa esille erään järjestelmätason ongelman, jonka pelkään tulevaisuudessa ennakoivan korkeakouluopiskelijoiden pahaa oloa. Uusi yliopistolaki luo hirmuisesti paineita nimenomaan opiskelijalle. Opiskelutempo tulee entisestään kiirehtymään, koska yliopistolaitoksien pitää tuottaa entistä enemmän ja parempia työntekijöitä työelämän palvelukseen. Opiskelijoilla ei ole tulevaisuudessa aikaa huilia, vaan koko ajan pitää olla raatamassa. Uusi yliopistolaki myös muuttaa yliopistojen rahoitusta entistä tulosvastuullisempaan suuntaan, joka myös suuntaa paineet opiskelijoihin, koska heidän on oltava entistä tehokkaampia. Samaan aikaan EI kuitenkaan kasvateta terveydenhuollon ja erityisesti mielenterveyden huollon resursseja. Tällainen kehitys ennakoi surullista kyllä lisää tapaus Kauhajokia, koska kaikki heikoimman psyyken omaavat eivät välttämättä kestä uudessa tahdissa. Kysymys kai lopulta kuuluu enää, miten pitkään nykyisenlainen tehostumiskehitys ja kiire-etiikka voi jatkua? Miten pitkään mielet kestää..
Yhdistelmä, jossa joutuu kaikki nykyisenlaiset vaikeat asiat pureskelemaan salaman nopeaa tahtia, saa kenet tahansa sekaisin, koska saa ihan tarpeeksi tehdä töitä jo nykytahdissa ettei mene sekaisin.