Kahvipöytäkeskustelut muiden oman alan opiskelijoiden kanssa ovat kaikkein parhaimpia asioita, joita tiedeyhteisö voi lapsukaiselleen antaa. Näin ovat todenneet useat yhteiskuntatieteilijät jo kauan ennen minua.

Tällä kertaa cappucinon äärellä pohdimme vapautta. Mainittakoon, että vapaus ja orjuutus, valta ja hallitseminen on suosittuja keskustelun aiheita. Niistä saa aina maukkaita debatteja.

Kerroin ystävilleni, käyneeni kaupassa ja viipyneeni kyseisellä kauppareissulla tavallista kauemmin. En viipynyt siksi, että ostoksiani olisi ollut jotenkin erityisen paljon. Ei suinkaan, vaan jumitin kananmunatiskillä. Sinne oli pystytetty iso kyltti, jossa luki, vain tänään tarjouksessa "vapaan ja onnellisen kanan munia". Aluksi tuntui hyvältä kun sain ostaa vapaan ja onnellisen kananmunia. Lopulta kuitenkin tajusin etteihän se voi pitää paikkansa. Ei kana voi olla vapaa tai onnellinen.

Kun kananmuna on toimitettu kauppaan, kanan on pitänyt luopua poikasensa alkiosta, jostain sellaisesta josta olisi mahdollisesti kehittynyt kananlapsi. Hyvä on. Rehellisyyden nimissä emme tiedä, millaiset suhteet kanan kaltaiset eläimet pystyvät muodostamaan poikasiinsa. Mutta joka tapauksessa jos ihmisalkio ryöstettäisiin aina alkutekijöissään, voisiko äidistä sanoa että hän on onnellinen.

Onnellisuus onkin ehkä se monimutkaisempi käsite, koska vapaus on kai kohtuullisen helppo määritellä. Jos ajattelemme työpoliittisesti. Kana ei ole vapaa, koska se on alisteisessa suhteessa tuotantovälineiden hallitsijaan nähden. Siis lähtökohtaisesti vapaudesta puhuminen on väärin. Kana ei voi munija asemassaan olla vapaa, koska kana ei saa munimastaan munasta kunnon korvausta. Pelkkää ravintoa ei voida pitää riittävänä korvauksena, koska sitä kana tarvitsee työvoiman uusintamiseen. No tietenkään kanan ei ole mahdollista hallita tuotantovälineitä ja olla sitä kautta täysin oman itsensä herra. Järjestelmä, eli kanala ja kanatarhuri siis tässä tapauksessa ovat tarinan orjuuttavia tekijöitä. Jos kana pääsisi luontoon täysin vapaaksi, ei hän silloinkaan olisi täysin vapaa, vaan petoeläimet orjuuttasivat häntä tuolloin. Mutta ei toki samassa mielessä kun ihminen.

Vapauskin on ainakin yhtä subjektiivista kuin onnellisuuskin. Tosin kana ei pysty ilmaisemaan meille onnellisuuttaan, joten varmaksi siitä asiasta emme saa koskaan tietoa. Sen sijaan vapaus on mahdollista ulkopuolisenkin havaita, ainakin päällisin puolin. Vapaus on suhteellista. Tarhakana on vapaa verrattuna niihin kanoihin jotka kasvavat ja elävät koko elämänsä häkkikanaloissa.

Maailma ilman politiikkaa, olisi yhteiskuntatieteilijälle kauhistus. Olisi vaikea kuvitella sellaista järjestelmää koko yhteiskunnan hallitsemiseen, jossa ei olisi ollenkaan politiikkaa mukana. Itseasiassa luulen että on jotenkin koodattu yhteiskuntatieteilijän mieleen, että vaikka asiassa ei oikeasti olisikaan politiiikkaa, näemme sitä kuitenkin kaikkialla.

Joskus itsensä ylipolitisoitumisen huomaa siitä, ettei voi olla puhumatta politiikasta vaikka ei varsinaisesti olisi juuri mitään syytä puhua siitä.

Joskus kadehdin ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan poliittisia. Heillä on niin helppoa. He voivat täysillä keskittyä muihin asioihin, kun sen sijaan minun aivoni muuttavat asiat poliittisiksi tai vähintään takertuvat kaikkeen poliittiseen. Se on joskus hemmetin raskasta. Minäkin tahtoisin välillä olla epäpoliittinen ihminen. No nukkuessani juuri ja juuri pystyn tähän epäpoliittisuuteen.

Yhteiskunnat rakentuvat utopioista, siksi voimme esimerkiksi kuvitellun tarinan pohjalle rakentaa yhteiskuntateoriaa. EI yhteiskuntapolitiikka välttämättä oleta kohdettaan todeksi. Sitä me emme pysty sanomaan onko tämä hetki totta tai jokin muu yhteiskunta, mutta ei se ole meidän tehtävämmekään.

Politiikka on rooleja, kenttiä ja riittejä, jolla omaa valtaa oikeutetaan. Kansalaiset ovat palapelin palasia, joille on varattu oma roolinsa tässä valtanäytelmässä. He ovat alamaisia, vallankohteita. Ilman heitä koko näytelmää ei voitaisi näytellä, tai siitä tulisi ainakin tynkä.

 

Pieksämäen Ideaparkin seutukaava ei saanut ympäristöministeriöltä poikkeuslupaa. Seuraava kierros käydään sitten maakuntakaavatasolla. Sitä pitää muuttaa, jotta Ideaparkin kokoinen alue saadaan kaavoitettua suoalueelle Mikkelin tien varteen.

Maakuntavaltuusto päättää kaavasta. Vääntö voi olla kovaa. Mutta todennäköisesti kaavamuutos tullaan hyväksymään. Hienointa on kuitenkin se, ettei poikkeuslupaa tullut, koska tällä tavoin kansan valitsemat edustajat pääsevät puntaroimaan Ideaparkin kaavaa. Eli käyttämään sitä valtaa joka heille on suotu.

Maakuntakaavakaan ei välttämättä ole lupaprosessin viimeinen vaihe. Jos kaavasta valitetaan, saatetaan paikalla joutua tekemään YVA, eli ympäristövaikutusten arviointi. Valituksen käsittelyn ja YVAn jälkeen kaavoitusprosessi voi taas edetä.

Aikaa koko prosessi saattanee viedä odotettua enemmän.

 

 

 

Kansanedustaja Anni Sinnemäki kertoi tänään asettuvansa ehdolle Vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi. Toivottavasti puheenjohtajan paikasta tuleekin hyvä kilpailu, eikä vain tynkä skaba, jonka tulos tiedetään jo etukäteen.

Politiikan toimittajien lounaalla Anni lupasi, että Vihreiden kannatus nousee ja kansanedustajapaikkoja tulee lisää, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi. Sinnemäki lupasi että kansanedustajan paikkoja Vihreillä olisi jatkossa ainakin 6 nykyistä enemmän, 20 paikkaa.

Kannatuksen kasvattaminen yli kymmeneen prosenttiin ei todellakaan ole mahdoton tehtävä, jo liikkuvien äänestäjien suuren määrän takia. Oleellista kuitenkin on kysyä, missä osasta maata Sinnemäki tahtoisi lisää ääniä saada ja kannatusta kasvattaa.

Tällä hetkellä Etelä-Suomessa ,Vihreillä on jo suhteellisen korkea kannatusosuus, mutta muualla maassa Vihreiden kannatus on vielä matalalla. Haasteellista Sinnemäelle tuleekin helsinkiläisenä olemaan Etelä-Suomen ulkopuolisen, muun Suomen kannatuksen nostaminen. Ja siihen urakkaan tahtoisin Sinnemäeltä teesejä kuulla. Ehkä hän vielä niitä joutuu julkisuudessa esittämäänkin.

Mutta ei suinkaan ole Sinnemäen tai muidenkaan Helsingin Vihreiden vika, jos maakunnista ei löydy sopivia kandidaatteja puheenjohtajan paikalle.

Olen lukenut noin puolisen tusinaa lehtijuttua, jossa ministeri Hyssälää arvostellaan lääkelaitoksen alueellistamisen toteutuksesta. Aihe herättää selvästi intohimoja, koska eräs Kokoomuksen espoolainen kansanedustajakin on julkisesti vaatinut Hyssälän eroa asian takia.

Alueellistamisen ollessa muodissa, tapaus Lääkelaitoksesta on varmasti paljon opittavaa. Erityisesti käytännön toteutuksessa ministeriö saisi petrata, mutta toisaalta ei ole ihme, jos käytännön toteutus ei ole ministeriön vahvinta alaa. Sen tehtävähän on valvoa ja linjata, ei järjestellä itse asioita.

Case-lääkelaitos on vuokrasopimus-ongelmiensa takia jo lähes skandaaliluokkaa. Sen sijaan että syytettäisiin vuokrasopimuksen tekijää, syyllinen on julkisuudessa tehty ministeri Hyssälästä, joka on ajanut muidenkin valtionvirastojen alueellistamista.

Voisi olla hyödyllistä rakentaa uudet ohjeistukset toimintatavoista ja -käytänteistä alueellistamisten yhteydessä, niin että lääkelaitoksen kaltaisilta ongelmilta vältyttäisiin jatkossa. Ihmetystä herättää hiukan se, että suomalaisten pörssiyhtiöiden henkilöstön pitää olla jatkuvasti valmis uusiin muutoksiin ja sopeutua kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen, siis oppia sietämään epävarmuutta, niin miksi näin ei olisi valtiollakin, joka muutenkin katsoo mallia lähes kaikissa asioissa yksityiseltä sektorilta ja noudattaa markkinatalouden oppeja jopa johtamistavoissaan.

Markkinatalouden laki on sellainen, jos ei työnteko kelpaa, voi etsiä toisen työpaikan. Jos paperimiehet eivät ole Voikkaalla olleet valmiita uudelleenkoulutukseen, heitä on neuvottu muuttamaan työn perässä muualle.

Ehkä valtio voisi palkata henkilöstökonsultin, jotta muutokseen suhtauduttaisiin positiivisemmin. Helsingistä Kuopioon on pitkä matka ja Kuopioon muuttaminen olisi monelle työntekijälle suuri elämänmuutos. Mutta joskus elämä on sellaista. Kuopiossa on ainakin halvempia asuntoja, eikä ne savolaiset nyt niin kauheita ole. Myös sosiaali- ja terveyspalvelut pelaavat Pohjois-Savossa Helsinkiä paremmin.

Ihmettelen, miksi kuopiolaiset kansanedustajat ovat olleet tässä asiassa ihan hiljaa, tuohan Lääkelaitoksen siirto Kuopioon uusia työpaikkoja. Jo välillisesti Lääkelaitos saattaa synnyttää kymmeniä työpaikkoja. Puhumattakaan niistä uusista työpaikoista, joita Lääkelaitos suoranaisesti synnyttää Pohjois-Savon alueelle. Jos Lääkelaitoksen alueellistamista miettii työttömyystilastojen kannalta, tuo siirto tekee hyvää Kuopion työllisyydelle.

Muutenkin sijainti on paras mahdollinen, koska Kuopiosta löytyy alan huippuosaamista ja lääketieteellinen tiedekunta kouluttaa jatkuvasti lisää osaajia. Miksei alueellista erikoistumisstrategiaa voisi soveltaa muuallakin kuin Helsingissä? Kuopio voi keskittyä lääkepuoleen, jäähän Helsingille vielä vaikka mitä, esim. Itämeri, jota kukaan ei varmasti tule alueellistamaan.